【詩】Tuulikannel/風のカンテレ(Eino Leino)
***
TUULIKANNEL
 Eino Leino(1905)

Muut sydämen saivat, ma kantelen,
muut murehti, nautti, ma en, ma en,
en kurja ma elää, en kuolla voi,
kun sykä ei syömeni, soi, vaan soi!

Kova kohtalo, ankara arpa tuo:
ei rauhoa yö, ei päivä suo,
ei armoa aika, ei ijäisyys;
sama ilkkuva, helkkyvä sydämettyys.

Mun syömmeni tuulikannel on,
sen kielissä laulu on lakkaamaton,
se yössä, päivässä, yksinään
soi ilmahan ijäti väräjävään.

On tuomitun tuttuja päällä maan
pihat pilvien vaan, tuvat tuulien vaan,
en veljiä, siskoja omata voi,
kun outo on itseni, soi, vaan soi!

Ja tuulet taivahan soittelee!
Kevät saapuu ja syys, suvi pois pakenee,
sukukunnat kulkevat Tuonelaan,
jää kantelo jälkehen kaikumaan.

Kas, pohjainen, kuinka se myrskyää!
Taas läntinen lempeä leyhyttää,
itä ankara itkuja pitkiä tuo;
ei hetkeä helkkymätöntä ne suo.

Ja immyt ikkunan aukaisee.
Kuu loistavi, kutri kimmeltelee.
Mi helkkävi yössä niin himmeään?
Hän kuuntelee, käsi sydämellään.

Ja muistavi muinaista armastaan. –
Ah, tuulikantele on se vaaan!
Ei sielua sillä, ei tuntoa, oi,
ei itke, ei naura, se soi, vaan soi!

Myös kuulevi joskus synnyinmaa.
Se herää ja kahleitaan kalistaa.
Joko vapaus valkeni raikahtain?
Ei, tuulikantele kaikuu vain.

Kiro katkera, julmuus jumalien:
Itse orja, ma vapautta veisailen,
itse lemmetön, lemmestä laulan ma,
itse tunnoton, viritän tunteita!

*

(日本語訳準備中)

***

「Tuulikannel」とはエオリアン・ハープと呼ばれる、自然の風が吹くことによって音のなる弦楽器。ただただ、風に合わせて音を響かせる”カンテレ”を擬人化し、美しく哀しい人生として表現されています。

牧師でありカンテレ奏者でもあるHannu Syrjälahtiが作曲した2台のビックカンテレのための「Tuulikannel」は、カンテレの音がまるで螺旋を描くように交互に鳴り響くとても不思議な曲。

この曲が収録されたCD「Syyspäivänä/秋の日に」は日本カンテレ友の会から購入可能です。